Innolukio 2011 –kilpailun lehdistötiedote
Julkaisuvapaa 7.2.2012
Länsi – ja Pohjois-Suomen lukiolaisten ideoilla Innolukio valtakunnalliseksi
Innolukio 2011 –kilpailuun lähetettiin yhteensä 173 kilpailutyötä. Tuomariston esiraati kutsui näistä loppukilpailuun 39 työtä.
Loppukilpailun tuomariston puheenjohtajan Esa-Matti Järvisen mukaan kilpailutöissä oli mukana lähes tuotteistamisen asteella olevia oivalluksia arkipäivän ongelmiin. Merkittävimmässä roolissa olivat sosiaaliset innovaatiot. Kaikista suosituin oli Vanhustyön keskusliiton tehtävä, jossa lukiolaiset saivat ideoida vanhusten arkipäivän pulmien ratkaisuiksi niin teknisiä ratkaisuja, kuin palveluideoita. Erityisesti sukupolvien välisen kuilun kaventamiseen saatiin lukiolaisilta paljon hyviä ideoita.
Tuomaristo suoritti kilpailutöiden arvioinnin, jossa kiinnitettiin huomiota mm. ratkaisun kekseliäisyyteen, kaupallisiin mahdollisuuksiin ja ratkaisuidean jatkokehittelyyn. Loppukilpailun kilpailutöiden esittelyn perusteella tuomaristo päätyi palkitsemaan liitteessä mainitut lukiolaiset.
Innolukion kehittäjä on Ylivieskan lukion lehtori Ari Ervasti. Hän sanoo, että Innolukion tavoite on tarjota lukiolaisille mahdollisuus oppia innovatiivisuutta ja luovuutta omien oivallusten kautta. Samalla lukiolaiset voivat kiinnostua mm. yrittäjyydestä. Lukiolaisilla on tehtävien ratkaisussa mahdollisuus päästä aitoon yhteistyöhön yritysten, oppilaitosten ja innovaatiomaailman ammattilaisten kanssa. Innolukio on nähty toimivaksi koulu-yritysyhteistyömalliksi.
Innolukion toiminta rakentuu innovaatiokilpailun ympärille. Kilpailussa eri yritykset ja yhteisöt antavat innovaatiotehtäviä, joita lukiolaiset ratkovat vapaa-ajan harrastuksenaan. Parhaimmat kilpailutyöt palkitaan yhteistyökumppaneiden lahjoittamilla stipendeillä. Nyt päättynyt Innolukio -kilpailu toimi kannustavana pilottina ensi syksyn koko maahan laajenevaan kilpailuun. Kilpailusta on tarkoitus rakentaa merkittävä ja pysyvä osa suomalaista innovaatioympäristöä. Innolukio kuuluu Opetushallituksen rahoittamaan oppimisympäristön kehittämishankkeeseen.










